Järven Tarina on tulossa tammikuussa 2016

Järven Tarina - Trailer

Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus

 
Elokuva on Suomi 100 -juhlavuoden 2017 virallista ohjelmistoa ja suunniteltu ensi-ilta on 22.9.2017.

AJ Annilan ohjaaman Ikitie-elokuvan kuvaukset alkoivat Tallinnassa, Virossa 20.6.2016. Kuvaukset kestävät nyt noin kuusi viikkoa ja viimeiset kuvaukset tehdään tammikuussa 2017. Ikitie -elokuva perustuu Antti Tuurin samannimiseen menestysromaaniin. Antti Tuuri on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä AJ Annilan kanssa.

Elokuva toteutuu kansainvälisenä yhteistuotantona Suomen, Ruotsin ja Viron välillä. Tuottajana on Ilkka Matila MRP Matila Röhr Productions Oy -tuotantoyhtiöstä, Ruotsista osatuottajana Martin Person Anagram -tuotantoyhtiöstä ja toisena osatuottajana Kristian Taska virolaisesta Taska Film -tuotantoyhtiöstä.

Viimeinkin voimme kunnioittaa näiden ihmisten muistoa, jotka seurasivat idealismiaan vieraaseen maahan ja kuolivat siellä petettyinä ja unohdettuina”, toteaa elokuvan tuottaja Ilkka Matila. ”Vaietut tarinat ovat tärkeä osa jokaisen kansan identiteettiä. Lopulta tulee aina aika, jolloin ne on pakko kertoa, koska se auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja tulevaisuuttamme”.

Suurtuotannon rooleissa nähdään vaikuttava kansainvälinen ensemble, mm. Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Ville Virtanen, Jonna Järnefelt, Hannu-Pekka Björkman, Helen Söderqvist, Hendrik Toompere, Sampo Sarkola, Irina Björklund, Antti Virmavirta, Lembit Ulfsak, Emmi Parviainen sekä Eedit Patrakka.

Elokuvan musiikin säveltävät ruotsalaiset Kalle Gustafsson Jerneholm ja Ian Person, jotka muistetaan huippusuositusta yhtyeestä The Soundtrack of Our Lives. Heidän lisäkseen Grammy-palkittu Eric Peltoniemi sekä tänä vuonna Suomen Kulttuurirahaston palkinnolla palkittu Paleface sovittavat amerikansuomalaisten siirtolaisten musiikkia elokuvaan.

torstai, 14 tammikuu 2016 00:00

Järven tarina elokuvateattereissa 15.1.2016!

 

Järven tarina -elokuva vie katsojan Suomen luonnon ainutlaatuisimman aarteen, järviemme, saloihin ja myytteihin. Suomalaisen kulttuurin ja muinaisten uskontojen tarinat heräävät henkiin, kun pinnan alla oleva maailma avataan katsojille ensi kertaa tässä laajuudessa. Järven tarinassa kaikki kerrotaan veden kautta; selityksensä saavat niin maailman synty kuin veden äärellä ja alla elävät eläimet, kasvit ja hyönteiset. Vuodenajat vaihtuvat tarinoiden myötä, yli kuusi tuhatta vuotta järvien historiaa kerrotaan vanhojen suomalaisten tarujen, uskomusten ja uskontojen kautta.