Uutiset


Metsän tarina elokuvateattereissa 28.12.2012!

METSÄN TARINA on koko perheen elokuva ainutlaatuisesta
suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta
elämästä.

Elokuvan pääosissa ovat metsän lukuisat asukkaat: karhut ja
hirvet, käärmeet ja pöllöt, muurahaiset, sammakot ja
liito-oravat, muinaiset sielulinnut kuten kuukkeli, palokärki ja
monet, monet muut.
Keskeisessä roolissa ovat myös satojen vuosien ikäiset puut. Yhä
edelleen aarniometsä on vaikuttava elämys ja antaa meille syyn
kunnioittaa metsäluontoa kuten entisaikojen aikalaiset tekivät.

Metsässä nuotion ääressä on aina kerrottu ja kuunneltu
tarinoita. Ajasta, jolloin suomalaiset palvoivat suuria metsän
jumalia hiidellä ja uskoivat maahisiin, menninkäisiin ja muihin
metsänhaltijoihin. Myös metsän eläimiä kunnioitettiin, niillä
uskottiin olevan inhimillisiä ominaisuuksia ja niistä kerrottiin
lukemattomia satuja ja tarinoita.

Metsän tarina on elokuva, jossa koet metsän taikaa ja neljä
vuodenaikaa. Se saa sinut kaipaamaan retkelle, tutkimusmatkalle,
näkemään ja kuulemaan suomalaisen metsän ihmeellistä elämää.

MRP Matila Röhr Productionsin toimeksiannosta luontokuvaaja Hannu
Siitonen Parikkalasta ja luontokuvaaja Mikko Pöllänen Simpeleeltä
aloittivat yhteistyön, jonka tuloksena syntyi tämä hieno
dokumenttielokuva.


 

 
MRP Matila Röhr Productions mukaan kansainväliseen tuotantoon

P I O N E E R
SALALIITTOTRILLERI NORJAN ÖLJYRYNTÄYKSEN ALKUTAIPALEELTA

MRP MATILA RÖHR PRODUCTIONS MUKAAN KANSAINVÄLISEEN TUOTANTOON
Vedenalaistrillerin ”PIONEERin” kuvaukset jatkuvat ensi viikolla Islannissa

Suomalainen ammattisukeltajien ryhmä, joka on erikoistunut syvänmeren sukelluksiin, on jo lähes vuoden ajan valmistellut elokuvan vedenalaisia kohtauksia. Ne toteutetaan 1980- luvun tyyliin kypäräsukelluksina ja vedenalaiskuvaukset alkavat Islannissa 19. lokakuuta.

28. lokakuuta työryhmä siirtyy Saksaan, Hampuriin jatkamaan kuvauksia.
Elokuvan kuvaukset saadaan päätökseen 7.11.2012.

Pioneerin päätuottaja on norjalainen Friland Produksjon AS.
MRP Matila Röhr Productionsin lisäksi muut osatuottajat ovat Pandora Filmproduktion (Saksa), Garagefilm International AB (Ruotsi), Film i Väst (Ruotsi), Les Films d´Antoine (Ranska) ja  Nordisk Film (Tanska).

Elokuvahanketta ovat tukeneet Suomen elokuvasäätiön lisäksi Norjan elokuvasäätiö, Eurimages, Filmstiftung NRW, Pohjoismainen elokuva- ja TVrahasto, Ruotsin elokuvasäätiö, Filmförderung HSH, CNC Aide aux Films en Langue Etrangère ja Media Programme.

Elokuvan budjetti on noin 6 miljoonaa euroa.
Ensi-ilta elokuvateattereissa syksyllä 2013.

Tuottajat Marko Röhr ja Ilkka Matila kommentoivat:
“MRP:n vedenalainen kuvausryhmä, joka on erikoistunut arktisissa vesissä työskentelyyn, on koko vuoden valmistellut Pioneer -elokuvan vaativia vedenalaiskohtauksia. Ryhmän omat stunt-sukeltajat esiintyvät 1980-luvun kypäräsukellusvarustuksissa kohtauksissa, jotka kertovat saturaatiosukeltajien työstä Pohjanmerellä 300-500 metrin syvyydessä. Vedenalaisten kohtausten toteutus on kokonaan MRP:n vastuulla ja kaikki ryhmän sukeltajat tulevat Suomesta.”

Elokuvan juoniseloste
PIONEER sijoittuu Norjan öljyryntäyksen alkuaikoihin. Pohjanmereltä löytyy valtava öljy- ja kaasuvaranto, jonka rikkaudet aiotaan tuoda maihin 500 metrin syvyydessä kulkevaa öljyputkea pitkin. Ammattisukeltaja Petter, jonka unelmana on aina ollut Pohjanmeren syvyyksien saavuttaminen, on kyllin kurinalainen, sitkeä ja urhea mies ottaakseen vastaan maailman vaarallisimman tehtävän. Petter lähetetään hurjalle matkalle, mutta hän ei itse huomaa joutuneensa pelkäksi pelinappulaksi. Vähitellen hän tajuaa olevansa ylivoimaisen haasteen edessä, jossa pelissä on hänen henkensä.

Erik Skjoldbjærg, ohjaaja
Valmistui National Film and Television Schoolista Lontoossa. Hänen ohjausdebyyttinsä oli INSOMNIA , joka myytiin heti tuoreeltaan yli 20 maahan ja sai paljon kansainvälistä huomiota. Christopher Nolan teki elokuvasta amerikkalaisen version , jonka pääosassa nähtiin Al Pacino.
Uransa Yhdysvalloissa Erik aloitti ohjaamalla PROZAC NATION -elokuvan, jonka pääosissa loistivat maailmankuulut näyttelijät Christina Ricci, Jessica Lange, Anne Hechte.
Erik voitti parhaan ohjauksen Amanda –palkinnon Norjassa elokuvastaan NOKAS, joka  sai yli 250.000 katsojaa kotimaassaan.

Hans Gunnarsson, käsikirjoittaja
Kirjoittanut useita käsikirjoituksia mm. ARN – POHJOINEN VALTAKUNTA. Voitti Ruotsin elokuva-akatemian Guldbagge –palkinnon parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta elokuvaan DAYS LIKE THIS.

Cathinka Nicolaysen, käsikirjoittaja
Valmistui Norjan elokuvakoulusta vuonna 2006.
Hänen kirjoittamansa lyhytelokuva OH MY GOD voitti Generation K+ -palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla 2009.

Kathrine Valen Zeiner, käsikirjoittaja
Valmistuttuaan 2006 kirjoittanut useita käsikirjoituksia TV:lle ja elokuville. Parastaikaa hän työstää uutta TVtrilleriä NRJ:lle (Norjan yleisradio-yhtiö).

Nikolaj Frobenius, käsikirjoittaja
Valmistui Lontoon käsikirjoitusinstituutista. Kirjoittanut alkuperäiskäsikirjoitukset mm. elokuviin INSOMNIA  ja SONS OF NORWAY, joka perustuu hänen omaan romaaniinsa. Frobeniuksen kirjoja on käännetty 17 kielelle ja hän on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja.

Näyttelijät
Aksel Hennie on Petter
Aksel Hennie on yksi Norjan profiloituneimmista takuunäyttelijöistä, aloittanut puhenäyttämöllä Norjan kansallisteatterissa ja siirtynyt sitten elokuviin.
Hänen viimeisimpiä roolejaan nähtiin elokuvissa HEADHUNTERS, A SOMEWHAT GENTLE MAN, MAX MANUS. PIONEERissa hän näyttelee Petter –nimistä ammattisukeltajaa, jonka unelmana on aina ollut Pohjanmeren syvyyksien saavuttaminen, ja olla kyllin kurinalainen, sitkeä ja urhea mies ottaakseen vastaan maailman vaarallisimman tehtävän

Wes Bentley on Mike
Uransa alkutaipaleella amerikkalainen Wes Bentley sai runsaasti kiitosta roolistaan Sam Mendesin palkitussa elokuvassa AMERICAN BEAUTY (1999), joka voitti neljä OSCARia, mm. vuoden paras elokuva ja oli myös Suomessa vuoden katsotuin elokuva vuonna 2000.
Sen jälkeen hänet on nähty mm. elokuvissa VALKOINEN SULKA (2002), THE GAME OF THEIR LIVES (2005) JA GHOST RIDER – AAVEAJAJA (2007). Vuonna 2010 Bentley debytoi teatterilavalla David Ivesin palkitussa näytelmässä "Venus in Furs" ja vuonna 2012 hänet on nähty menestyselokuvassa NÄLKÄPELI.

Stephen Lang on Ferris
Stephen Langilla on jo pitkä ura näyttämöllä, televisiossa ja elokuvassa. Hän voitti Saturnus –palkinnon roolistaan kaikkien aikojen menestyksekkäimmässä elokuvassa  James Cameronin AVATARissa.

André Eriksen on Knut, David A. Jørgensen on Jørgen, Stephanie Sigman on Maria, Jørgen  Langhelle on Leif, Jonathan LaPaglia on Ronald, Ane Dahl Torp on Pia, Eirik Stubø on Jeger,

Päätuotantoyhtiö Friland Produksjon AS
Viimeisimpiä tuotantoja HEADHUNTERS (2011) ja SONS OF NORWAY (2011).
VUODEN ELOKUVATUOTTAJA Kosmorama Film Festival/Trondheim 2006, PRODUCERS ON THE MOVE Cannes Film Festival 2006 ja 2010. ”10 PRODUCERS TO WATCH”/Variety 2006, ACE producer (Ateliers du cinéma europeén) 2009.

Lisätietoja:
Ilkka Matila
Elokuvatuottaja

MRP Matila Röhr Productions
Tallberginkatu 1 A 141
00180 Helsinki

Matkapuhelin 040 501 1025
Sähköposti Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Fax 09 540 7821


Marko Röhr
Elokuvatuottaja
Sukellusryhmän johtaja

MRP Matila Röhr Productions
Tallberginkatu 1 A 141
00180 Helsinki

Matkapuhelin 0400 416 634
Sähköposti Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Fax 09 540 7821

 
Iki-ihanasta Röllistä uusi elokuva

Odotettu koko perheen seikkailu ”Rölli ja kultainen avain” tuo valkokankaalle suomalaisen elokuvataivaan kirkkaimpia tähtiä. Elokuvan kuvaukset alkavat torstaina 2.8.2012 Turun Ruissalossa.

Allu Tuppurainen palaa Röllin rooliin (vanha Rölli).

Muissa päärooleissa nähdään Krista Kosonen (Laulunopettaja), Mikko Leppilampi (Tirehtööri), Jarkko Niemi (nuori Rölli), Turkka Mastomäki (Kylänvanhin), Iina Kuustonen (Sähinä), Ville Haapasalo (Seppä), Mikko Kuustonen (Solisti), Linnea Röhr (Juurakko -tyttö), Alina Tomnikov (Milli Menninkäinen), Jari Kotilainen (Iso-Rölli) ja Christian Ruotanen (Rölli lapsena).

Rölli ja kultainen avain on riemukas, vauhdikas ja koskettava koko perheen seikkailuelokuva ja samalla se on kertomus ystävyyden voimasta. Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Taavi Vartia.

Elokuvan musiikillinen sisältö rakentuu pitkälti Rölli-klassikoista, jotka säveltäjä Pessi Levanto sovittaa uudelleen elokuvaa varten. Myös uusia Röllilauluja on luvassa.

Elokuvan tuottaa Marko Röhr (MRP Matila Röhr Productions) ja elokuvaa ovat tukemassa Suomen Elokuvasäätiön lisäksi, Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto, YLE, Turun Seudun Kehittämiskeskus/Länsi-Suomen elokuvakomissio sekä PowerPark.

Elokuvassa puhutaan suomea ja se dubataan myös ruotsiksi.

* * * *

Rölli perustuu Allu Tuppuraisen alkuperäistarinoihin sekä MRP Matila Röhr Productionsin luomiin hahmoihin. Rölli on säilyttänyt paikkansa yhtenä Suomen suosituimmista ja rakastetuimmista satuhahmoista yli kolmen vuosikymmenen ajan. Tuppuraisen alkuperäiset laulut ovat ehtymätön Rölli -tarinoiden lähde.

”Yhdessä Allu Tuppuraisen kanssa olemme jo muutaman vuoden ajan pyöritelleet ajatusta Röllin uudesta seikkailuelokuvasta, jossa vanha Rölli kertoisi elämäntarinaansa. Taavi Vartia tarttui ideaan ja kirjoitti käsikirjoituksen, jonka hän nyt ohjaa elokuvaksi. Mukana on nyt monta huikeaa kertomusta Röllin pitkän elämänsä varrelta, syntymästä varttuneeseen ikään asti. Allu itse esittää vanhan Röllin roolin. Rölli ja kultainen avain -elokuvasta tulee mukaansatempaava seikkailu, jossa nähdään Röllin riemukas tapa käsitellä suuria ja koskettavia asioita lapsenomaisesti. Elokuva kuvataan elävillä näyttelijöillä todenmukaiseksi rakennetuissa lavasteissa. Osa hahmoista tehdään tietokoneanimaationa, samoin lavastusta ja maisemia”, kertoo elokuvan tuottaja Marko Röhr.

JUONISELOSTE:

Rölli ja kultainen avain on koko perheen vauhdikas ja musiikin siivittämä seikkailuelokuva. Pieni Juurakko -tyttö ystävystyy jo harmaahapsisen, suurta salaisuutta kantavan Röllin kanssa. Heidän käsissään on salaperäisen avaimen ja koko Röllikylän kohtalo. Yhdessä nämä kaksi heittäytyvät pelottomasti tehtävään ja saavat avukseen monta muutakin omituista otusta. Elokuva on riemukas ja koskettava kertomus ystävyyden voimasta. Elokuvassa kuullaan laaja valikoima Röllin tunnetuimpia musiikkikappaleita uudelleen sovitettuina.

Elokuvan levittää Oy Nordisk Film Ab ja sen ensi-ilta on elokuvateattereissa 1.2.2013.

 

LEHDISTÖKUVAT:

Lehdistökuvia voi ladata osoitteesta www.filmikamari.fi/pressit
Käyttäjätunnus: press
Salasana: noutaja 

LISÄTIETOJA: 

MRP Matila Röhr Productions
Marko Röhr
Tuottaja
0400 416 634
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

Matila Röhr Nordisk Oy
Kari Nurmi
Brand Manager
040 505 4412
09 540 7820
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

MRP Matila Röhr Productions
Jorma Akkanen
”Rölli ja kultainen avain” –tiedotus
050 567 1888
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

Oy Nordisk Film Ab
Manna Katajisto
Tiedotuspäällikkö
09 476 44 666
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen  

* * * * 

MRP MATILA RÖHR PRODUCTIONS on Matila Röhr Nordisk Oy:n elokuvabrändi. Se on kahden elokuva-alan ammattilaisen Marko Röhrin ja Ilkka Matilan vuodesta 1990 asti rakentama yritys, joka tuottaa näytelmäelokuvia Suomessa ja ulkomailla. Yli kolmekymmentä maailmanlaajuisesti palkittua elokuvaa, lukuisat dokumentit ja TV -draamasarjat kuvaavat yrityksen näkemystä ja ammattitaitoa. Useat MRP Matila Röhr Productionsin elokuvista ovat suomalaisen elokuvan merkkipaaluja ja suuria yleisö- ja arvostelumenestyksiä. Suomessa yrityksen tuottamiin elokuviin on myyty yli kolme miljoonaa elokuvateatterilippua. 

MRP Matila Röhr Productions on verkostoitunut tiiviisti eurooppalaisen tuotantokentän merkittävimpien toimijoiden kanssa ja on haluttu yhteistyökumppani pohjoismaissa. MRP Matila Röhr Productionsin brändi on tunnettu ja arvostettu myös elokuva-alan ulkopuolella. Yrityksen menestyksellinen historia velvoittaa sitä jatkuvasti kehittämään osaamistaan ja asettamaan kaikki tavoitteet korkealle. MRP MATILA RÖHR PRODUCTIONS on nimi, joka takaa sujuvan yhteistyön sekä ennen kaikkea onnistuneen elokuvan - laatuelokuvan. 

* * ** 

NORDISK FILM on pohjoismaitten suurin elokuvien, tv-ohjelmien, pelien ja musiikin tuottaja ja jakelija. Nordisk Filmin toiminta kattaa koko viihteen arvoketjun, aina luovan sisällön kehittelystä ja tuotannosta sen markkinointiin ja jakeluun. Nordisk Filmin toiminta onkin tiivistettävissä yhteen lauseeseen: We Bring stories to life.

Nordisk Film on perustettu jo vuonna 1906, joten se on yksi maailman vanhimpia edelleen toimivia alan yrityksiä. Tällä hetkellä yrityksen palveluksessa toimii noin 1200 työntekijää kuudessa eri maassa. Vuoden 2010 liikevaihto oli 383 miljoonaa euroa.

Suomessa Oy Nordisk Film Ab aloitti toimintansa vuoden 1995 alussa. Työntekijöitä yrityksessä on 33, ja vuonna 2010 yrityksen liikevaihto oli 42,8 miljoonaa euroa. Yritys on Suomen johtavia elokuvateatteri- ja dvd -elokuvien levittäjiä, joka vuosittain tuo valkokankaille noin 30 kotimaista ja ulkomaista elokuvaa sekä levittää dvd:llä elokuvien lisäksi myös muuta viihdettä.

 


 

 
Rakkauden rasvaprosentti Nelosen uutisissa

Voiko ystävyys ja rakkaus sekoittua? Sitä selvitellään Mikko Kuparisen ohjaamassa Rakkauden rasvaprosentti -nimisessä elokuvassa, joka tulee teattereihin joulukuussa. Katso uutispätkä.

 

 
Haetaan avustajia Rölli ja kultainen avain -elokuvaan Turkuun ja Alahärmään

 

Kuvaamme Rölli ja kultainen avain -elokuvaa elokuun aikana Turussa ja syyskuun aikana Alahärmässä. Etsimme Turkuun avustajiksi pääasiassa aikuisia miehiä, joitakin lapsia sekä muutamia naisia. Alahärmään etsimme pääasiassa vain aikuisia miehiä. Mikäli olet kiinnostunut ja sinulla on mahdollista tulla avustajaksi päiväsaikaan arkipäivinä, laitathan hakemuksen alla olevaan sähköpostiosoitteeseen.

Liitä hakemukseen seuraavat tiedot:

Oma nimi

Yhteystiedot (puhelin, sähköposti)

Syntymävuosi

Pituus ja paino

Vaatekoko ja kengän koko

Liitä myös mukaan 2 tuoretta valokuvaa, kasvokuva ja kokokuva itsestäsi.

 

Kerrothan viestissäsi olisitko tulossa avustajksi Turkuun vai Alahärmään. Voit myös kertoa lyhyesti itsestäsi ja erikoistaidoistasi.

Avustajat saavat mahtavan kokemuksen lisäksi palkkioksi 2 leffalippua / kuvauspäivä / henki. Kaikki avustajat puvustetaan ja maskeerataan Rölli-maailman hahmoiksi.

Hakemuksen voit lähettää osoitteeseen:  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 
«AlkuunEdellinen123456SeuraavaLoppuun»

Sivu 1 / 6

Metsän tarina


Metsän tarina 
Lue lisää...

Rakkauden rasvaprosentti


Rakkauden rasvaprosentti 
Lue lisää...

Rölli ja kultainen avain


Rölli ja kultainen avain 
Lue lisää...

Syvälle salattu


Syvälle salattu 
Lue lisää...

Harjunpää & Pahan Pappi


Harjunpää & Pahan Pappi 
Lue lisää...
© 2013 Matila Röhr Nordisk Oy • 16:9 Tuotanto J.Jusula • Powered by Joomla.org | Sigsiu.NET
English (United Kingdom)