Odotettu koko perheen seikkailu ”Rölli ja kultainen avain” tuo valkokankaalle suomalaisen elokuvataivaan kirkkaimpia tähtiä. Elokuvan kuvaukset alkavat torstaina 2.8.2012 Turun Ruissalossa.
Allu Tuppurainen palaa Röllin rooliin (vanha Rölli).
Muissa päärooleissa nähdään Krista Kosonen (Laulunopettaja), Mikko Leppilampi (Tirehtööri), Jarkko Niemi (nuori Rölli), Turkka Mastomäki (Kylänvanhin), Iina Kuustonen (Sähinä), Ville Haapasalo (Seppä), Mikko Kuustonen (Solisti), Linnea Röhr (Juurakko -tyttö), Alina Tomnikov (Milli Menninkäinen), Jari Kotilainen (Iso-Rölli) ja Christian Ruotanen (Rölli lapsena).
Rölli ja kultainen avain on riemukas, vauhdikas ja koskettava koko perheen seikkailuelokuva ja samalla se on kertomus ystävyyden voimasta. Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Taavi Vartia.
Elokuvan musiikillinen sisältö rakentuu pitkälti Rölli-klassikoista, jotka säveltäjä Pessi Levanto sovittaa uudelleen elokuvaa varten. Myös uusia Röllilauluja on luvassa.
Elokuvan tuottaa Marko Röhr (MRP Matila Röhr Productions) ja elokuvaa ovat tukemassa Suomen Elokuvasäätiön lisäksi, Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto, YLE, Turun Seudun Kehittämiskeskus/Länsi-Suomen elokuvakomissio sekä PowerPark.
Elokuvassa puhutaan suomea ja se dubataan myös ruotsiksi.
* * * *
Rölli perustuu Allu Tuppuraisen alkuperäistarinoihin sekä MRP Matila Röhr Productionsin luomiin hahmoihin. Rölli on säilyttänyt paikkansa yhtenä Suomen suosituimmista ja rakastetuimmista satuhahmoista yli kolmen vuosikymmenen ajan. Tuppuraisen alkuperäiset laulut ovat ehtymätön Rölli -tarinoiden lähde.
”Yhdessä Allu Tuppuraisen kanssa olemme jo muutaman vuoden ajan pyöritelleet ajatusta Röllin uudesta seikkailuelokuvasta, jossa vanha Rölli kertoisi elämäntarinaansa. Taavi Vartia tarttui ideaan ja kirjoitti käsikirjoituksen, jonka hän nyt ohjaa elokuvaksi. Mukana on nyt monta huikeaa kertomusta Röllin pitkän elämänsä varrelta, syntymästä varttuneeseen ikään asti. Allu itse esittää vanhan Röllin roolin. Rölli ja kultainen avain -elokuvasta tulee mukaansatempaava seikkailu, jossa nähdään Röllin riemukas tapa käsitellä suuria ja koskettavia asioita lapsenomaisesti. Elokuva kuvataan elävillä näyttelijöillä todenmukaiseksi rakennetuissa lavasteissa. Osa hahmoista tehdään tietokoneanimaationa, samoin lavastusta ja maisemia”, kertoo elokuvan tuottaja Marko Röhr.
JUONISELOSTE:
Rölli ja kultainen avain on koko perheen vauhdikas ja musiikin siivittämä seikkailuelokuva. Pieni Juurakko -tyttö ystävystyy jo harmaahapsisen, suurta salaisuutta kantavan Röllin kanssa. Heidän käsissään on salaperäisen avaimen ja koko Röllikylän kohtalo. Yhdessä nämä kaksi heittäytyvät pelottomasti tehtävään ja saavat avukseen monta muutakin omituista otusta. Elokuva on riemukas ja koskettava kertomus ystävyyden voimasta. Elokuvassa kuullaan laaja valikoima Röllin tunnetuimpia musiikkikappaleita uudelleen sovitettuina.
Elokuvan levittää Oy Nordisk Film Ab ja sen ensi-ilta on elokuvateattereissa 1.2.2013.
LEHDISTÖKUVAT:
Lehdistökuvia voi ladata osoitteesta www.filmikamari.fi/pressit
Käyttäjätunnus: press
Salasana: noutaja
LISÄTIETOJA:
MRP Matila Röhr Productions
Marko Röhr
Tuottaja
0400 416 634
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Matila Röhr Nordisk Oy
Kari Nurmi
Brand Manager
040 505 4412
09 540 7820
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
MRP Matila Röhr Productions
Jorma Akkanen
”Rölli ja kultainen avain” –tiedotus
050 567 1888
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Oy Nordisk Film Ab
Manna Katajisto
Tiedotuspäällikkö
09 476 44 666
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
* * * *
MRP MATILA RÖHR PRODUCTIONS on Matila Röhr Nordisk Oy:n elokuvabrändi. Se on kahden elokuva-alan ammattilaisen Marko Röhrin ja Ilkka Matilan vuodesta 1990 asti rakentama yritys, joka tuottaa näytelmäelokuvia Suomessa ja ulkomailla. Yli kolmekymmentä maailmanlaajuisesti palkittua elokuvaa, lukuisat dokumentit ja TV -draamasarjat kuvaavat yrityksen näkemystä ja ammattitaitoa. Useat MRP Matila Röhr Productionsin elokuvista ovat suomalaisen elokuvan merkkipaaluja ja suuria yleisö- ja arvostelumenestyksiä. Suomessa yrityksen tuottamiin elokuviin on myyty yli kolme miljoonaa elokuvateatterilippua.
MRP Matila Röhr Productions on verkostoitunut tiiviisti eurooppalaisen tuotantokentän merkittävimpien toimijoiden kanssa ja on haluttu yhteistyökumppani pohjoismaissa. MRP Matila Röhr Productionsin brändi on tunnettu ja arvostettu myös elokuva-alan ulkopuolella. Yrityksen menestyksellinen historia velvoittaa sitä jatkuvasti kehittämään osaamistaan ja asettamaan kaikki tavoitteet korkealle. MRP MATILA RÖHR PRODUCTIONS on nimi, joka takaa sujuvan yhteistyön sekä ennen kaikkea onnistuneen elokuvan - laatuelokuvan.
* * **
NORDISK FILM on pohjoismaitten suurin elokuvien, tv-ohjelmien, pelien ja musiikin tuottaja ja jakelija. Nordisk Filmin toiminta kattaa koko viihteen arvoketjun, aina luovan sisällön kehittelystä ja tuotannosta sen markkinointiin ja jakeluun. Nordisk Filmin toiminta onkin tiivistettävissä yhteen lauseeseen: We Bring stories to life.
Nordisk Film on perustettu jo vuonna 1906, joten se on yksi maailman vanhimpia edelleen toimivia alan yrityksiä. Tällä hetkellä yrityksen palveluksessa toimii noin 1200 työntekijää kuudessa eri maassa. Vuoden 2010 liikevaihto oli 383 miljoonaa euroa.
Suomessa Oy Nordisk Film Ab aloitti toimintansa vuoden 1995 alussa. Työntekijöitä yrityksessä on 33, ja vuonna 2010 yrityksen liikevaihto oli 42,8 miljoonaa euroa. Yritys on Suomen johtavia elokuvateatteri- ja dvd -elokuvien levittäjiä, joka vuosittain tuo valkokankaille noin 30 kotimaista ja ulkomaista elokuvaa sekä levittää dvd:llä elokuvien lisäksi myös muuta viihdettä.






