keskiviikko, 31 lokakuu 2012 08:58

Metsän tarina elokuvateattereissa 28.12.2012!

METSÄN TARINA on koko perheen elokuva ainutlaatuisesta

suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä.

Elokuvan pääosissa ovat metsän lukuisat asukkaat: karhut ja hirvet, käärmeet ja pöllöt, muurahaiset, sammakot ja liito-oravat, muinaiset sielulinnut kuten kuukkeli, palokärki ja
monet, monet muut. Keskeisessä roolissa ovat myös satojen vuosien ikäiset puut. Yhä edelleen aarniometsä on vaikuttava elämys ja antaa meille syyn kunnioittaa metsäluontoa kuten entisaikojen aikalaiset tekivät.

Metsässä nuotion ääressä on aina kerrottu ja kuunneltu tarinoita. Ajasta, jolloin suomalaiset palvoivat suuria metsän jumalia hiidellä ja uskoivat maahisiin, menninkäisiin ja muihin metsänhaltijoihin. Myös metsän eläimiä kunnioitettiin, niillä uskottiin olevan inhimillisiä ominaisuuksia ja niistä kerrottiin lukemattomia satuja ja tarinoita.

Metsän tarina on elokuva, jossa koet metsän taikaa ja neljä vuodenaikaa. Se saa sinut kaipaamaan retkelle, tutkimusmatkalle, näkemään ja kuulemaan suomalaisen metsän ihmeellistä elämää.

MRP Matila Röhr Productionsin toimeksiannosta luontokuvaaja Hannu Siitonen Parikkalasta ja luontokuvaaja Mikko Pöllänen Simpeleeltä aloittivat yhteistyön, jonka tuloksena syntyi tämä hieno dokumenttielokuva.


 

Luettu 2745 kertaa

Metsän tarina


Metsän tarina 
Lue lisää...

Rakkauden rasvaprosentti


Rakkauden rasvaprosentti 
Lue lisää...

Rölli ja kultainen avain


Rölli ja kultainen avain 
Lue lisää...

Syvälle salattu


Syvälle salattu 
Lue lisää...

Harjunpää & Pahan Pappi


Harjunpää & Pahan Pappi 
Lue lisää...
© 2013 Matila Röhr Nordisk Oy • 16:9 Tuotanto J.Jusula • Powered by Joomla.org | Sigsiu.NET
English (United Kingdom)